Perheenäidin raskas arki Gazassa: ”Etsin leipäpalaa lapsilleni”

Suhad elää seitsemän lapsensa kanssa teltassa Pohjois-Gazassa ja yrittää takertua pieniin toivon palasiin, vaikka perheellä on pulaa vedestä, ruoasta ja terveydenhoidosta.

Suhad, 39, kannattelee särkyneen maailman painoa harteillaan Pohjois-Gazassa.

Seitsemän alle 13-vuotiaan lapsen äidin arki oli aiemmin vaatimatonta mutta tasaista. Hänen lapsensa kävivät koulua, ja heidän naurunsa täytti pienen asunnon.

”Silloin lapset olivat huolettomia”, Suhad muistelee.

Konfliktin kärjistyminen lokakuussa 2023 särki perheen elämän. Koulut on suljettu, ja perheen talo on raunioina. Perustarpeista, kuten leivästä, vedestä ja sokerista, on tullut luksusta.

”Nyt juoksen ympäriinsä vain saadakseni jostain leipäpalan lapsilleni. Jonotan vettä, leipää, pääsyä terveydenhoitoon. Kaikki on kamppailua”, Suhad sanoo.

Ei vettä eikä vessoja

Väliaikaisen hauraan tulitauon romahtaminen maaliskuussa 2025 syöksi Gazan yhä syvemmälle kaaokseen. Humanitaarinen apu keskeytettiin yli kuudeksi viikoksi. Kaupat tyhjentyivät. Terveydenhuolto on kaukainen unelma, koska Pohjois-Gazassa ei ole täysin toimivia sairaaloita.

Ennen vapaasti käytössä ollutta vettä saa nyt vain kerran viikossa, jos ollenkaan. Suhad kuvailee häpeää siitä, miten ämpäreitä joudutaan käyttämään vessana ja jätteet täytyy heittää valuviin roskakasoihin.

”Elämme kirjaimellisesti kaduilla.”

Suhadin puheessa kuuluu jatkuvan siirtymisen aiheuttama uupumus. Hänet lapsineen, kuten 1,9 miljoonaa muuta ihmistä – 90 prosenttia Gazan väestöstä – on siirretty uuteen asuinpaikkaan moneen kertaan.

Sokeri on luksustuote

Suhadin lapset etsivät nyt vettä ja leipää sekä metalliromua myyntiin, jotta perhe selviytyisi.

”He työskentelevät kovasti ruokkiakseen veljiään ja sisariaan. Pelkään, että he jäävät lukutaidottomiksi”, Suhad sanoo surullisena.

Psykologisen tuen puute näkyy lasten hiljaisuudessa ja hämmennyksessä. Suhadin nuorin poika Khaled pitää kuitenkin kiinni lapsen toivosta ja sanoo: ”Äiti, jonain päivänä asiat paranevat.”

Taloudelliset ongelmat lisäävät perheiden ahdinkoa. Hinnat ovat nousseet: sokerikilo, joka maksoi ennen kolme sekeliä eli alle euron, maksaa nyt kymmenenkertaisesti. Tuloja ei ole, joten Suhad ja hänen miehensä ovat riippuvaisia vieraiden ihmisten ystävällisyydestä.

Kerran eräs auttavainen mies antoi vähän rahaa Suhadin pojalle. Tämä pieni teko mahdollisti harvinaisen sokerin oston, ohikiitävän normaalin hetken.

”Pelkäsin, että lennämme pois teltan mukana”

Suhadin pelot ulottuvat nykyhetkestä tulevaisuuteen.

”Pelkään, että meidät siirretään pois Gazasta. Olen huolissani, että joudumme pysyvästi pakolaisiksi. Tai että jälleenrakentaminen ei toteudu ja pysymme tässä tilanteessa ikuisesti.”

Tuhot ovat valtavia: 69 prosenttia Gazan rakennuksista on vaurioitunut tai tuhoutunut, mukaan lukien Suhadin perheen talo. Perhe asuu teltassa.

”Viime yönä emme saaneet nukuttua. Pelkäsimme, että sateen ja tuulen runtelema teltta lentää pois, ja me sen mukana.”

Epätoivon keskellä Suhad tarttuu silti hauraaseen toivoon. Plan International pyrkii toimittamaan Gazaan apua ja puolustamaan Suhadin kaltaisia siviilejä, vaikka pääsy alueelle on edelleen haaste.

Suhad toivoo, että maailma näkisi Gazan kärsimyksen numeroiden sijaan ihmiskohtaloina.

”Toivon, että ihmiset näkisivät tilanteemme ja voisimme saada elämämme takaisin.”